Aiheen kuvaus

  • Puhutaan positiivisesti hevosista ja toisistamme

    Millaisessa ilmapiirissä sinusta on mukava harrastaa? Hevosilla on valtavasti hyvinvointivaikutuksia, mutta olemme yhteisönä kaikki vastuussa siitä, että myös harrastusympäristö on turvallinen ja hyvinvointia edistävä. Hevosihminen hädässä tunnetaan, joten annetaan sen näkyä ja kuulua myös viestinnässä. Aina on hyvä hetki kehua, kannustaa ja iloita sekä omista että kanssaharrastajien onnistumisista.

    Usein hevosalan arkea kuvaillaan niin, että räntää sataa ympäri vuoden ja seuraava vastoinkäyminen odottaa aina nurkan takana. Samaan aikaan meille hevosihmisille on kuitenkin itsestään selvää, mikä hevosissa viehättää. Jotta hevosala tuntuisi houkuttelevalta myös muille, on tärkeää sanoittaa, miksi hevoset ja hevosyhteisö ovat meille niin rakkaita.


    Sanavalinnoilla on merkitystä

    Mieti termistöä, mitä hevosesta käytetään. Sanavalinnoilla on helppo viestiä arvostuksesta hevosta, alaa ja kanssaharrastajia kohtaan. Hevosihmisten käyttämä "alan slangi" ja joskus karkeakin kieli ei ole ulkopuolisille tuttua ja voi tuntua uhkaavalta.

    Mieti vaikkapa raviselostuksista tuttua kuolemanpaikka-termiä. Jos et tietäisi, mitä sillä tarkoitetaan, ajattelisitko ensimmäiseksi, että tässä tarkoitetaan johtavan rinnalla juoksemista? 

    Esimerkkejä huonoista sanavalinnoista:

    "Ei taida viitsiä vanhaa hevosta enää kiusata, laitetaan pois."

    "Niin hankala hevonen, että joku muu olisi laittanut jo koukkuun."

    "​Tänään hevonen katkesi jo takasuoralle."

    "Tämän valmentajan hevoset juoksevat maaliin saakka, kun treeneissä on tapana ajaa polvilleen."

    "Hevonen epäröi ensimmäisellä esteellä, mutta potkaisin kerran kunnolla, niin rata meni sen jälkeen hyvin."

    "Voittaa tänään varmasti, jos ei kaadu."


    Vinkkejä kuvien valintaan

    Ihmiset ovat yhä tietoisempia eläinten epämukavuuteen liittyvistä tekijöistä - myös ilmeistä ja eleistä, jotka tallentuvat kuviin. Mitä ohuempi katsojan kosketuspinta on hevosiin, sitä nopeammin ja jyrkemmin negatiivisia mielikuvia ja mielipiteitä syntyy. 

    Elävän eläimen kuvaaminen ei ole helpoin kuvauksen kohde - mikroeleet ja ilmeet vaihtelevat nopeatikin. Mieti esimerkiksi jotain omaa kuvaasi hevosesta. Hevosten korvat viestivät hevosihmiselle valtavasti hevosen mielialasta. Jos kuvasta rajataan korvat pois, tunnelam usein muuttuu. 

    Jos kysymyksiä tai negatiivisia ajatuksia herättävät elementit toistuvat alan kuvastossa riittävän usein eri kanavissa, kokonaiskuva muuttuu. Ymmärtäväisestikin suhtautuvat ihmiset alkavat nähdä kokonaisuudessa “jotain mätää”. 

    Mieti, millainen tunnelma kuvasta välittyy:

    • Onko hevosella mukavaa? 
    • Onko ihmisillä mukavaa? 
    • Onko tilanne turvallinen? 
    • Näkyykö kuvassa kiellettyjä tai kyseenalaisia elementtejä (esim. kielletyt tai keskustelua herättävät varusteet, huomattavan epäsiisti ympäristö, huonokuntoiset eläimet)? 


    Hevonen luimistaa toiselle hevoselle.


    Hevosihmisille tutut hevosten keskinäiset vuorovaikutustilanteet voivat näyttää ulkopuolisista pelottavalta.


    Älä valitse kuvaa, jossa näkyy:

    • Vastustelukäyttäytymistä
    • Kipuilmeitä
    • Huomiota herättävän likaisia hevosia
    • Huomiota herättävän laihoja tai huonokuntoisia hevosia (esim. sairastuneet hevoset)
    • Hajonneita tai huomattavan likaisia varusteita (esim. loimet)
    • Loukkaantuneita tai muuten vahingoittuneita hevosia (esim. pahat hyönteistensyömät, muiden hevosten puremajäljet, haavat) 
    • Epäsiisti tai vaarallinen talliympäristö (esim. repsottavat tarhat tai muut tallielementit, huomattavat lantakasat, lojuvat roskat)

    Jos kuva voisi muuten olla sopiva, mutta sitä katsoessa tekee mieli selittää joitakin edellä mainittuja tekijöitä, kuvaa ei todennäköisesti kannata valita.

    Joskus esimerkiksi kuvassa olevan hevosen laihuus tai likaisuus voi olla olennainen osa asiayhteyttä. Tällaisessa tapauksessa asiaa kannattaa avata vielä erikseen kuvatekstissä. Kannattaa myös miettiä, voisiko selitteen lisätä kuvaan tai kuvan päälle, jotta kuvaa ei voida irrottaa asiayhteydestä ja jakaa ilman selitettä. Ja harkitse vielä toistamiseen, onko kyseessä niin olennainen asia, että se kannattaa visualisoida, vai olisiko parempi käyttää aiheesta irrallista kuvituskuvaa.