Hevosalan viestijöinä tärkein tavoitteemme on huolehtia, että kerromme ja elämme todeksi sellaista tarinaa, johon mahdollisimman moni haluaa myös jatkossa tulla mukaan.

Tällä kurssilla perehdymme muun muassa vaikuttavan viestinnän perusteisiin, toimimiseen sosiaalisessa mediassa, viestinnän suunnitteluun sekä viestintää tukevien kuvien ja videoiden valintaan.

Kurssi on avoin kaikille käyttäjille (myös ilman kirjautumista).

Tutustu poneihin -tutustumiskurssilla pääset tutustumaan poneihin, poniraviurheiluun ja ponikerhoihin. Kurssi sisältää tietoa ponin perustarpeista, raviurheilun nuorisotoiminnasta ja poniraviurheilusta. Kurssilla pääset tekemään poneihin liittyviä tehtäviä, joiden avulla tietosi poneista karttuvat ja materiaali sisältää myös poniaiheisia värityskuvia.

Tutustu poneihin -kurssin tehtävät on suunnattu pääosin alakoululaisille ja sitä nuoremmille.

Kurssi on avoin kaikille käyttäjille (myös ilman kirjautumista).

Tämän kurssin tarkoituksena on esitellä kansallishevostamme suomenhevosta, sen monipuolisuutta, piirteitä, joista sen tunnistaa sekä kaikkea sitä mikä tekee suomenhevosesta juuri suomalaisten hevosen. Kurssialustalle on koottu teemoittain suomenhevosiin liittyviä asioita. Voit edetä tutustumisessa teema kerrallaan ja tutustua suomenhevoseen ja sen historiaan ja väreihin ja ominaisuuksiin myös satujen ja tehtävien kautta. Toivomme myös, että viihdyt materiaalin parissa, tervetuloa tutustumaan suomenhevoseen!

Kurssi on avoin kaikille käyttäjille (myös ilman kirjautumista)

Montén ABC -tutustumiskurssilla pääset tutustumaan montéen lajina sekä lajin historiaan. Montéssa ohjastaja istuu hevosen selässä kärryjen sijaan. Kurssilla on perustietoa myös montéhevosen opettamisesta ja treenaamisesta sekä montéssa tarvittavista varusteista.

Kurssi on avoin kaikille käyttäjille (myös ilman kirjautumista).

Tosiasiaa yksilöiden valinnoista  

Onko tammani jalostushevonen, mistä sille sopiva kumppani? 

Koulutus sisältää jokaiselle hevoskasvattajalle tärkeitä jalostuksen perusasioita ja herättelee katsomaan tammaa jalostuksellisin silmin. Astuttaisiko parhaalla vai sopivimmalla oriilla? Koulutuksen yhteydessä tutustutaan jalostusjärjestelmä Heilan tarjoamiin työkaluihin.

Koulutus on avoin kaikille käyttäjille (myös ilman kirjautumista).

Sukusiitos vs. Erisukuisuus  

Mistä oikotie onneen?

Koulutus on jatko-osa jokaiselle hevoskasvattajalle tärkei perusasioita jalostuksesta. Koulutuksessa keskitytään pohtimaan jalostustavoitteita, niissä onnistumista ja toisaalta pinnalla olevaa sukulaistumista. Onko olemassa erisukuisia hevosia – pitäisikö olla?

Koulutus on avoin kaikille käyttäjille (myös ilman kirjautumista).